tiistai 19. maaliskuuta 2013

Opinnäytetyö AKA Lopputyö

Opinnäytetyökseni tein Ylen Galaxi Soundi bändikisaan lavasteet. Projektissa oli mukana Tampereen ammattikorkeakoulu, joka hoiti shown valaisun, kuvauksen, editoinnin ja muita järjestelyjä. Lavastajana toimi Pietari Bagge Aalto-yliopistosta ja YLE rahoitti ja tuotti. Bändikisa kuvattiin Akun tehtaalla ylöjärvellä.
 Työhön kuului kuunsirpin muotoinen esiintymislava mikä koostui kahdesta tasosta ja viisi lavasteseinää lavan taakse. Koko projektin toteutin kakkosluokan Savosen Juhan kanssa. Rakentaminen tehtiin vauhdilla noin kolmessa viikossa ylitöitä paiskien. Lava rakennettiin styroksista, mikä leikattiin kuunsirpin muotoon. Lavan levytettiin kyljistä 3mm kovalevyllä ja päältä 22m pontatulla lattialastulevyllä. Aivan lavan pintaan tuli vielä 1,5mm mustaa kiiltävää pleksiä. Seinät olivat siluettimaiset talot/ikkunat, jotka rakennettiin 11mm lastulevystä. Seinät pystytettiiin lavastejalkojen avulla. Seinien takana oli tamkin asentamat screenit, joista näkyi avaruusaiheista grafiikkaa bändien melskatessa. Ohjelman ensimmäinen osa tuli Yle2 3.3.2013. Jaksoja on yhteensä kymmenen ja uusi jakso tulee joka sunnuntai.

Tässä linkki tamkin timelapse kameraan, joka siis otti kuvia koko viikolta Akun Tehtaalta
http://vimeo.com/55947766

Kaaos. Lavaelementtejä rakenteilla.
Etummainen sirpin osa.
Roudausta Juhan kanssa.
  
Lastulevy leikattiin sirpin muotoon pistosahalla.
Seinä siluettien piirtämistä ja mittailua.
Siluettien leikkaamista pistosahalla.
Inspector Pablo kävi työmaalla tarkastamassa työn etenemistä ja työläisten kunnon. Onneksi työnjohtaja oli helposti lahjottavissa.

Maalausta. Kaikki seinät maalattiin samalla harmaalla, koska se näyttää televisiossa kuitenkin mustalta.
  
Isoin seinä valmiina odottmassa kuormausta.

Ensimmäisen kokoamispäivän aikaansaannos. Kokoamiseen meni yhteensä kolme päivää, joista kolmas oli enää pientä viimeistelyä.
Lava päällystetty mustalla pleksillä.
Valmista tuli. Kuvassa onnellinen lavasterakentaja.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Laavaharava ja diivaanin pohja.

Sibelius akatemian näytelmään piti tehdä mystinen laavaharava ja ei-niin-mystinen divaanin pohja.
Laavaharavoita tuli kolme, kaikki 13 metrisiä. idea oli, että haravat ripustetaan kattoon ja haravien tapeissa olevat rinkula, josita roikkuu jonkinlaista narua tipahtavat alas ja jäävät roikkumaan näyttämölle. Jotain tälläistä sekavaa olin käsittänyt. Noh, minun hommani oli rakentaa vain nämä mystiset haravat, jotka eivät sitten kovin mystisiä lopulta olleetkaan. Yksi putki koostui kahdesta metalliputkesta: kuusi metriä pitkästä ja seitsemän metriä pitkästä. Metalliputkea oli saatavilla vain kuusi metrisenä, joten jouduin hitsaamaan metrin jatkot seitsemän metrin putkiin. Putket yhdistettiin liitospalalla, joka oli hitsattu toiseen putkeen. Liitospala meni toisen putken sisälle ja siihen laitettiin sitten läpipultit pitämään putket yhdessä. Jokaiseen haravaan tuli 18 lyhyttä tappia.
Harava rakenteilla. Tein jigit kumpaankin päähän, jotta sain hitsattua tapit pystysuoraan samalla kohdalle pyöreään putkeen.
Jigi. 




Jokaisen haravan päähän tuli kahva, mistä kääntää haravia.

Tässä ei-niin-mystinen divaanin pohja. Ihan simppeli metallirakenne. Tämä tuli esityksessä olevan divaanin alle. Metallirakenteeseen tuli päihin pulttikoukut ja nosturin avulla divaani nostettaan sitten esityksen aikana ilmaan.